
Yksityiskoulutus
Yksityiskoulutus
Yksityiskoulutus on tarkoitettu uusien taitojen opettamiseen sekä jo olemassa olevien taitojen vahvistamiseen. Jos tavoitteena on muuttaa koiran käyttäytymistä tai ratkaista jokin käytöshaaste, kuten haukkuminen, hihnassa reagoiminen, yksinolon haasteet tai muu arkea kuormittava käyttäytyminen, suosittelen tutustumaan käytöshaastepalveluihin.
Yksityiskoulutuksessa keskitymme juuri niihin taitoihin, joita sinä ja koirasi tarvitsette. Valitset itse harjoituksen teeman, ja koulutuksen sisältö räätälöidään täysin teidän tavoitteidenne mukaan.
Yksityiskoulutus sopii erinomaisesti sinulle, jos haluat tehokasta, yksilöllistä ohjausta ilman ryhmän vaikutusta. Se on hyvä vaihtoehto myös kiireiseen arkeen, sillä ajankohta sovitetaan juuri sinun aikatauluusi.
Yksityiskoulutusten kysyntä on tällä hetkellä suurta, minkä vuoksi vapaita aikoja on tarjolla rajoitetusti.
Mikäli sopivaa aikaa ei ole saatavilla, voit tutustua myös verkkokursseihin sekä alkaviin pienryhmäkursseihin.
Saman talouden useampi koira voi osallistua samalle yksityiskoulutuskerralle. Jos haluat harjoitella yhdessä toisen koirakon kanssa, kahden eri talouden koirakot voivat varata paritunnin yhteistä harjoittelua varten.
Esimerkkejä harjoiteltavista teemoista:
- arjen taidot (esim. odottaminen, käsittely, rauhoittuminen)
- kontakti ja yhteistyö
- luoksetulo
- hihnakäytöksen tukitaidot
- kehonhallinta
- tottelevaisuuden osa-alueet
- harrastuslajien perustaidot
- harrastuslajien syventävät taidot
Kuka palvelun toteuttaa?
Yksityiskoulutuksista, käytöshaastevastaanotosta ja käytöshaasteiden etäkonsultaatioista vastaa eläintenkouluttaja (AT) Linnea Skogberg. Työskentely perustuu koiran hyvinvoinnin, oppimisen ja käyttäytymisen kokonaisvaltaiseen tarkasteluun.
Tutustu Linneaan: https://www.elainkoulutuslinnea.fi/linnea/
Varaa aika
Varaa sinulle sopiva yksityiskoulutusaika helposti Calendlyn kautta.
Voit maksaa koulutuksen myöhemmin laskulla tai verkkokaupassa.
En tiedä mikä palvelu sopii meille?
Yksityiskoulutus
Yksityiskoulutus sopii uusien taitojen opettamiseen ja olemassa olevien taitojen vahvistamiseen. Voimme harjoitella esimerkiksi luoksetuloa, kontaktia, palkitsemista, arjen taitoja, harrastuskoiran perustaitoja tai erilaisia harrastuslajeja. Yksityiskoulutus on tarkoitettu taitojen harjoitteluun, eikä se sovellu käytöshaasteiden hoitamiseen.
Valmis valmennuspaketti
Valitse valmis valmennuspaketti, kun haluat harjoitella tiettyä taitoa tai aihekokonaisuutta valmiin ohjelman avulla. Valmennuspaketit yhdistävät yksilöllisen ohjauksen, harjoitusmateriaalit ja vaiheittain etenevän harjoitussuunnitelman, joka auttaa etenemään tavoitteellisesti kohti sujuvampaa arkea tai harrastamista.
Käytöshaasteiden etäkonsultaatio
Valitse käytöshaasteiden etäkonsultaatio, kun haluat selvittää koirasi käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä ja saada yksilöllisen toimintasuunnitelman tilanteen parantamiseksi. Palvelu sopii esimerkiksi levottomuuden, haukkumisen, kiihtymisen, hihnassa reagoimisen tai muiden arkea kuormittavien käytöshaasteiden tarkasteluun.
Käytöshaastepaketit
Valitse käytöshaastepaketti silloin, kun kyse ei ole uuden taidon opettamisesta vaan olemassa olevan käyttäytymisen muuttamisesta tai korvaamisesta uudella toimintatavalla. Käytöshaaste voi olla esimerkiksi häiritsevää haukkumista, hihnassa reagoimista, voimakasta kiihtymistä, yksinolon haasteita tai muuta koiran tai omistajan hyvinvointia kuormittavaa käyttäytymistä. Paketin laajuus valitaan tilanteen mukaan.
Epävarma valinnasta?
Ota yhteyttä osoitteeseen info@elainkoulutuslinnea.fi tai varaa puhelinaika, niin autan löytämään juuri teille sopivan palvelun.
Yksilölliset palvelut
Puhelinaika, enintään 15 min - 25 €
Puhelinaika on erinomainen apu arjen kiireisten tilanteiden ratkaisemiseen, neuvojen kysymiseen tai vertaistuen taamiseksi.
Varaa puhelinaika Calendlystä.
Yksityiskoulutus
Yksilöllinen harjoituskerta, jossa keskitytään valitsemaasi taitoon. Sopii erityisesti arjen perustaitojen harjoitteluun, harrastustaitojen kehittämiseen sekä yksittäisten koulutustavoitteiden tukemiseen.
Esimerkkejä harjoiteltavista teemoista:
- arjen taidot (esim. odottaminen, käsittely, rauhoittuminen)
- kontakti ja yhteistyö
- luoksetulo
- hihnakäytöksen tukitaidot
- kehonhallinta
- tottelevaisuuden osa-alueet
- harrastuslajien perustaidot
- harrastuslajien syventävät taidot
Hinnat
30 minuuttia
45 € – Koulutustilassa (Ekebyntie 39, Siuntio) tai sen lähiympäristössä
59 € – Sovitussa harjoituspaikassa (0–8 km)
Yksityiskurssi 2 x 30 minuuttia
85 € – Koulutustilassa (Ekebyntie 39, Siuntio) tai sen lähiympäristössä
Yksityiskurssi 3 x 30 minuuttia
125 € – Koulutustilassa (Ekebyntie 39, Siuntio) tai sen lähiympäristössä
Yksityiskurssi 4 x 30 minuuttia
159 € – Koulutustilassa (Ekebyntie 39, Siuntio) tai sen lähiympäristössä
50 minuuttia
75 € – Koulutustilassa (Ekebyntie 39, Siuntio) tai sen lähiympäristössä
99 € – Sovitussa harjoituspaikassa (0–15 km). Matkakulut 0,60 €/km veloitetaan yli 8 km etäisyydeltä. Yli 15 km tapaamiset vain sopimuksen mukaan (hinta alk. 120 € + matkakulut 0,60 €/km).
Yksityiskurssi 2 x 50 minuuttia
145 € – Koulutustilassa (Ekebyntie 39, Siuntio) tai sen lähiympäristössä
189 € – Sovitussa harjoituspaikassa (0–8 km).
Yksityiskurssi 3 x 50 minuuttia
210 € – Koulutustilassa (Ekebyntie 39, Siuntio) tai sen lähiympäristössä
279 € – Sovitussa harjoituspaikassa (0–8 km).
Varaa aika Calendlystä.
Hinnat ovat voimassa 0-8 km säteellä osoitteesta Ekebyntie 39, Siuntio. Kauempana toteutettavista koulutuksista sovitaan tapauskohtaisesti.
Paritunti / parikurssi kahdelle koirakolle
Yksilöllistä ohjausta kahdelle koirakolle samalla harjoituskerralla. Paritunti sopii erityisesti silloin, kun haluatte harjoitella ystävän kanssa tai hyödyntää toisen koiran läsnäoloa harjoittelussa. Molemmilla koirakoilla voi olla omat tavoitteensa, mutta harjoitukset suunnitellaan niin, että ne tukevat mahdollisimman hyvin molempien oppimista.
Paritunti ei sovellu käytöshaasteiden hoitamiseen. Jos tavoitteena on muuttaa koiran käyttäytymistä tai käsitellä esimerkiksi remmirähjäämistä, pelkoja tai muuta arkea kuormittavaa käytöstä, suosittelen käytöshaastepaketteja.
Huomioithan: Vain toinen osallistujista varaa koulutusajat Calendlystä. Paritunnit ja parikurssit toteutetaan koulutustilassa tai sen lähiympäristössä, eikä palvelua toteuteta yli 8 km etäisyydellä koulutustilasta.
Hinnat
50 minuutin koulutus kahdelle
40 € / koirakko – Yrityksen koulutustilassa (Ekebyntie 39, Siuntio) tai sen välittömässä lähiympäristössä.
50 € / koirakko – Erikseen sovitussa ympäristössä (esim. koulutuskenttä tai muu sovittu harjoituspaikka) lähialueella (0–8 km).
4 x 40 minuuttia kahdelle
135 € / koira / 40 min / 4 kertaa – Yrityksen koulutustilassa tai sen välittömässä lähiympäristössä.
155 € / koira / 40 min / 4 kertaa – Erikseen sovitussa ympäristössä (esim. koulutuskenttä tai muu sovittu harjoituspaikka) lähialueella (0–8 km).
Jäljestys
Jäljestyksen yksityiskoulutuksessa harjoittelemme juuri teille sopivia taitoja koiran tason ja tavoitteiden mukaan. Jäljestyksessä koira seuraa ihmisen jättämää hajuvanaa kuono maan tasolla ja etsii jäljelle jätetyt esineet.
Varaa aika Calendlystä.
30 min harjoitus – 41 €
Sopii alkeisiin ja yksittäisten taitojen harjoitteluun.
Valmiiksi tehty jälki (100–250 m) – 59 €
Valmis jälki hieman kokeneemmille koirakoille.
50 min harjoitus – 89 €
Pidempi harjoituskerta jäljestämiseen ja tukitaitoihin.
Valmiiksi tehty pitkä jälki (500–700 m) – 99 €
Edistyneemmille koirakoille.
Omatoimijäljestys – 30 €
Sopii hieman kokeneemmille jäljestäjille. Saat valmiin jäljen ohjeineen (karttahimmeli/karttakuva), jota voit seurata itsenäisesti.
Varaa omatoimitreeni Calendlystä.
Valmiit valmennuspaketit
Pentuajan valmennuspaketti
Pentuajan valmennuspaketti auttaa rakentamaan sujuvaa arkea heti alusta alkaen ja luo vahvan pohjan pennun tuleville taidoille. Kurssi sopii kaikille 9 vk – 7 kk ikäisille koirille sekä koiran ja ohjaajan ensimmäiseksi kurssiksi.
Valmennus sisältää
- 3 × 50 min yksityiskoulutus
- harjoitusmateriaalit pentuajan tärkeimpiin taitoihin
- luentotallenteet koulutuksen perusteista, hihnakäytöksestä ja ohitustilanteista
- lisämateriaaleja arjen tueksi
Harjoittelemme mm.
- yhteistyötä ja vuorovaikutusta koiran kanssa
- arjessa tarvittavia taitoja, kuten odottamista, hihnassa kulkemista ja hoitotoimenpiteitä
- keskittymistä ja häiriöistä luopumista
- koiran elekielen lukemista ja ymmärtämistä
- palkitsemisen ja oppimisen perustaitoja
Lue lisää täältä.
Jäljestyksen alkeet
Jäljestys on koiralle luontaista, rauhallista ja keskittymistä kehittävää tekemistä, jossa koira seuraa ihmisen jättämää hajujälkeä maastossa.
Tämä yksityiskurssi tarjoaa selkeän ja suunnitelmallisen aloituksen jäljestysharrastukseen. Kurssin aikana rakennamme vaihe vaiheelta vahvan pohjan jäljestämiselle koiran taitotason ja etenemisen mukaan.
Kurssi sopii niin vasta-alkajille kuin koirakoille, jotka haluavat aloittaa jäljestyksen suunnitelmallisesti ja turvallisesti. Harjoituksissa edetään koiran ehdoilla ja keskitytään luomaan vahva motivaatio jäljestämiseen sekä varmat perusteet myöhempää harjoittelua varten.
Kurssi sisältää
- 50 min aloitustapaaminen (Ekebyntie 39, Siuntio)
- 2 × 30 min harjoituskertaa (Ekebyntie 39, Siuntio)
- 2 × valmiiksi tehtyä jälkeä (Störsvik/Pikkala, Siuntio)
- laajat verkkomateriaalit itsenäisen harjoittelun tueksi
Kurssilla harjoittelemme mm.
- kiinnostuksen rakentamista jälkeen
- jäljen löytämistä ja seuraamista
- kulmien työskentelyä
- esineiden ilmaisua
- ohjaajan toimintaa ja harjoitusten suunnittelua
Kurssi sisältää lisäksi kattavat verkkomateriaalit, joiden avulla voit syventää ymmärrystäsi jäljestyksestä ja jatkaa harjoittelua myös koulutuskertojen välillä. Tavoitteena on antaa koirakolle vahvat perustaidot, joiden päälle jäljestysharrastusta on helppo rakentaa.
Hinta
Jäljestyksen alkeet -yksityiskurssi 319 €.
Kurssin kaikki tapaamiset tulee käyttää 3 kuukauden kuluessa ostopäivästä. Tällä varmistetaan harjoittelun suunnitelmallinen eteneminen ja taitojen rakentuminen kurssin tavoitteiden mukaisesti.
Varaa koulutusajat Calendlyssä.
Tunnistusetsinnän alkeet – yksityiskurssi
Tunnistusetsinnässä opetamme koiran erottelemaan ihmisten ominaishajuja ja käyttämään lähtöhajua. Harjoittelemme pääosin sisätilassa purkkiradalla, jonka avulla opetamme koiralle hajujen erottelua. Koirakon edetessä siirrymme myös harjoittelemaan ulos.
Tunnistusetsintä- eli ID-koira kykenee tunnistamaan ihmisen yksilöllisen ominaishajun, joka on verrattavissa sormenjälkeen tai DNA:han. Koulutettu koira löytää oikean henkilön, esineen tai jäljen lähtöhajun perusteella niin kaupunkiympäristöstä kuin metsästäkin. Vaikka tunnistusetsintä on arvokas apu pelastustehtävissä, se toimii harrastuksena ja hyötykäytössä ilman virallista koemuotoa.
Kurssilla opetamme koiran erottelemaan ihmisten ominaishajuja ja käyttämään lähtöhajua sekä etsimään hajunlähdettä sisätiloissa. Ohjaaja perehdytetään tunnistusetsintäkoiran koulutusprosessiin ja progressiiviseen harjoitussuunnitteluun.
Kurssilla keskitymme harjoittelun tekniikkaan ja harjoittelemme koulutusteknisiä asioita, kuten koulutuksen kirjanpitoa, palkkion ajoitusta sekä kriteerien asettamista ja harjoituksen suunnittelua.
Kurssi edellyttää myös ohjaajalta hajulähteiden keräämistä kurssikertoja varten. Kurssihinta sisältää lähiopetuksen lisäksi kirjalliset kotiharjoitteluohjeet, tulostetut koulutussuunnitelmat, kouluttajan keräämät hajulähteet ja välineet.
Hinnat
Kokeilukerta 45 minuuttia 65 €
5 x 30 minuuttia 245 €
5 x 50 minuuttia 410 €
10 x 30 minuuttia 485 €
Varaa koulutus Calendlyssä.
5 kerran paketit ovat voimassa 3 kuukautta ja 10 kerran paketti 4 kuukautta ostopäivästä. Kurssin sujuvan etenemisen varmistamiseksi kurssin tapaamisajat pyritään varaamaan etukäteen mahdollisimman pitkälle.
Varaa sinulle sopiva yksityiskoulutusaika Calendlyssä.
Kaikki hinnat sisältävät alv. 25,5 %.
Etkö ole varma, mikä olisi teille sopivin?
Ota rohkeasti yhteyttä. Autan mielelläni löytämään juuri teille sopivan vaihtoehdon.
📧 info@elainkoulutuslinnea.fi
📱 041 328 8459 (tekstiviesti / WhatsApp)
Haluatko keskustella tilanteestanne tarkemmin? Voit myös varata puhelinajan Calendlystä.
Voit myös olla yhteydessä yhteydenottolomakkeen avulla: