Pennun ensimmäiset kuukaudet uudessa perheessä luovat perustan koko yhteiselle elämälle. Pentuvalmennuksessa keskitytään rakentamaan sujuvaa arkea, vahvaa yhteistyötä ja taitoja, joista on hyötyä niin pentuaikana kuin aikuisenakin.
Kurssi tarjoaa turvallisen paikan harjoitella, kysyä, pohtia ja saada tukea matkalle pennun kanssa. Harjoittelemme arjen tärkeimpiä taitoja käytännössä, mutta yhtä tärkeässä roolissa ovat keskustelut, yksilöllinen ohjaus ja kotiharjoittelun tukeminen. Tavoitteena ei ole opetella mahdollisimman montaa temppua lyhyessä ajassa, vaan rakentaa vahva pohja yhteiselle arjelle.
Kurssilla opit ymmärtämään paremmin pentusi käyttäytymistä, kouluttamaan sitä lempeästi ja nykyaikaisesti sekä tukemaan sen kasvua tasapainoiseksi aikuiseksi koiraksi.
Valmennuksen aikana opit
- kouluttamaan pentuasi lempeästi ja yhteistyötä rakentaen
- ymmärtämään paremmin koiran käyttäytymistä ja tarpeita
- lukemaan koiran elekieltä
- tukemaan pennun itseluottamusta ja oppimista
- ratkaisemaan tavallisimpia pentuarjen haasteita
Harjoitukset suunnitellaan osallistujien tarpeiden mukaan, joten kurssilla voidaan käsitellä myös muita pennun arjessa esiin nousevia teemoja.
Kurssikertojen välillä saat viikoittain harjoitusmateriaalia, jonka avulla harjoittelua on helppo jatkaa kotona. Materiaalit sisältävät selkeitä harjoitusohjeita sekä vinkkejä arjen tilanteisiin.
Tavoitteena on, että tiedät jokaisen kurssikerran jälkeen mitä harjoitella, miksi sitä harjoitellaan ja miten voit soveltaa opittua omassa arjessasi.
Kurssi sopii kaikille noin 2-5 kuukauden ikäisille koirille sekä heidän omistajilleen. Aiempaa koulutuskokemusta ei tarvita. Pennun olisi kuitenkin hyvä pystyä syömään makupaloja uudessa ympäristössä ja olemaan samassa tilassa toisen koiran kanssa. Harjoitukset suunnitellaan niin, että jokainen koirakko voi edetä omassa tahdissaan.
Kurssi toteutetaan kahden koirakon pienryhmässä lämpimässä koulutustilassa. Pieni ryhmäkoko mahdollistaa erittäin yksilöllisen ohjauksen, rauhallisen oppimisympäristön sekä runsaasti aikaa osallistujien kysymyksille ja keskustelulle.
Valmennuksessa ei ole kiire suorittaa mahdollisimman montaa harjoitusta. Tavoitteena on luoda kotoisa ja kiireetön ilmapiiri, jossa voidaan pysähtyä pohtimaan juuri teidän arkeanne, onnistumisianne ja mahdollisia haasteitanne pennun kanssa.
Kurssikerrat kestävät noin 45 minuuttia, ja ne järjestetään vuoroviikoin. Kurssin aikana keskitytään sekä käytännön harjoitteluun että omistajan valmentamiseen onnistuneeseen pentuarkeen.
Valmennus sisältää 4 pienryhmätapaamista, viikoittaiset materiaalit, harjoitusvideot, kirjalliset harjoitusohjeet sekä luentomateriaalit kotiharjoittelun tueksi.
Ajankohta: perjantaisin klo 11:15 (kesto noin 45 min)
Kurssipäivät: 30.10., 13.11., 27.11., 11.12. (vuoroviikoin)
Paikka: Koulutustila, Ekebyntie 39, Siuntio
Kurssin kieli: suomi (yksilökohtaista ohjausta saatavilla myös ruotsiksi). Jos kaikki ryhmän osallistujat ovat ruotsinkielisiä, kurssi ja siihen liittyvät materiaalit toteutetaan kokonaisuudessaan ruotsiksi.
Kouluttaja: Linnea Skogberg