Henkilöetsintäpäivä, perjantai 26.6. klo 13

Kaipaatko yhteistä tekemistä koirasi kanssa, jossa ei ole suorituspaineita, mutta sitäkin enemmän oivalluksia ja onnistumisen riemua? Henkilöetsintäpäivä tarjoaa juuri sitä.

Henkilöetsintäpäivänä pysähdytään olennaisen äärelle: koiran luontaisen kyvyn käyttää nenäänsä, ihmisen ja koiran välisen yhteistyön sekä rauhallisen, kiireettömän tekemisen. Harjoitukset etenevät selkeästi ja johdonmukaisesti – ilman turhaa odottelua, mutta ilman kiireen tuntua. Jokainen koirakko saa tehdä ja oppia omaan tahtiinsa.

Henkilöetsintä tässä muodossa sopii kaikille koirille. Aiempi kokemus ei ole tarpeen, eikä tavoitteena ole kilpailuihin tähtääminen. Sen sijaan keskitymme koiran hyvinvointiin, itseluottamuksen vahvistamiseen ja siihen yhteyteen, joka syntyy, kun koira saa käyttää vahvuuksiaan ja ihminen oppii lukemaan sitä paremmin.

Harjoituksen aikana pääset näkemään, miten koirasi työskentelee, ja koirasi pääsee kokemaan onnistumisia, jotka kantavat pitkälle arkeen. Samalla rakennatte yhdessä luottamusta, ymmärrystä ja iloa yhdessä tekemisestä.

Tervetuloa mukaan henkilöetsinnän maailmaan – ilman paineita, mutta täynnä merkityksellisiä hetkiä.

Henkilöetsintäpäivänä harjoittelemme ihmisten etsimistä ilmavainulla kaupunkiympäristössä. Koira etsii alueelle piilotetut ihmiset ilmasta tulevien hajupartikkeleiden avulla. 

Harjoitus pidetään taajamaympäristössä, jossa yksi koira harjoittelee kerrallaan kytkettynä pitkään liinaan. Muiden koirien harjoitusten ajan oma koira odottaa autossa. Osallistujat toimivat toistensa koirille maalihenkilöinä, eli löydettävinä. Maalihenkilönä olemiseen ohjeistetaan kurssipäivänä. 

Harjoitus sopii kaiken tasoisille koirakoille aina ensikertalaisista aktiiviharrastajiin. Kokeneemmille harrastajille tiedoksi, että emme valitettavasti voi taata ilmaisuharjoituksia (haukku-, rulla- tai kertova ilmaisu), sillä maalihenkilöiden kokemustaso vaihtelee paljon. 

Jokaiselle koiralle kuuluu yksi harjoituskierros. 

Etsintäharjoitukseen mahtuu 7 koirakkoa. Maksu on koirakohtainen, joten kurssille voi osallistua koko perhe. Harjoituspäivän voi maksaa myös Smartumin, Edenredin ja Epassin liikuntaeduilla.

Harjoitus soveltuu kaiken tasoisille koirakoille eikä mitään ennakkotaitoja tarvita. Harjoitus soveltuu erinomaisesti myös henkilöetsinnästä kiinnostuneille lajia kokeileville. Koiran olisi hyvä osata odottaa vuoroaan autossa. 

Ajankohta: perjantaina 26.6. klo 13:00 (harjoitus kestää koiramäärästä riippuen noin 1,5-2 tuntia.)
Paikka: Kirkkonummi tai Siuntio (tarkempi paikka kurssikirjeessä) 

Kouluttaja: Linnea Skogberg (lue lisää kouluttajasta

Huomioithan, että poissaolo yksittäiseltä kurssikerralta voidaan korvata vain esittämällä lääkärin tai eläinlääkärin todistus.

35,00 €
Hinta sis. ALV