Harjoittele omaa lajiasi tai kokeile useita erilaisia hajutyölajeja.
Hajutyö Mix -kurssilla jokainen koirakko voi harjoitella omaan tasoonsa sopivia hajutyöharjoituksia. Kurssilla voidaan harjoitella esimerkiksi NoseWorkia, erikoisetsintää, esine-etsintää sekä eri hajutyölajien löydön ilmaisua. Lisäksi hyödynnämme vaihtelevia etsintätehtäviä, jotka kehittävät koiran hajun käyttöä, ongelmanratkaisukykyä ja itsenäistä työskentelyä.
Talvikauden harjoitukset toteutetaan pääasiassa sisätiloissa, jotta harjoittelu onnistuu mukavasti myös pakkaskaudella. Sisällä harjoittelemme esimerkiksi NoseWorkia, erikoisetsintää, esine-etsintää, hajuerottelua sekä löydön ilmaisua erilaisissa etsintäympäristöissä.
Sään ja olosuhteiden salliessa harjoittelemme myös ulkona, jolloin kurssilla voidaan tehdä lisäksi jäljestys-, henkilöetsintä- ja esine-etsintäharjoituksia. Harjoitusten sisältö suunnitellaan aina säätilan, maasto-olosuhteiden sekä osallistuvien koirakoiden tavoitteiden mukaan.
Voit keskittyä yhteen lajiin koko kurssin ajan tai vaihdella teemaa kurssikertojen välillä.
Kurssi sopii kaiken tasoisille koirakoille. Voitte tulla mukaan täysin aloittelijoina tai kehittää jo olemassa olevia taitojanne. Harjoitukset suunnitellaan jokaisen koirakon taitotason ja tavoitteiden mukaan, jotta jokainen saa onnistumisia sekä sopivasti uusia haasteita.
Pienessä, enintään kolmen koirakon ryhmässä takaamme rauhallisen harjoitteluympäristön ja runsaasti yksilöllistä ohjausta. Harjoitukset tehdään pääsääntöisesti yhden koiran kanssa kerrallaan, jolloin muut odottavat vuoroaan autoissa. Harjoitusaika on noin 20 minuuttia koiraa kohden.
Ajankohta: perjantaisin klo 10:00 (kesto enintään 70 min)
Kurssipäivät: 30.10., 13.11., 27.11., 11.12. (vuoroviikoin)
Paikka: Koulutustila, Ekebyntie 39, Siuntio
Kouluttaja: Linnea Skogberg
Kurssin kieli: suomi (yksilökohtaista ohjausta saatavilla myös ruotsiksi).
Koko kurssille osallistuminen on edullisin vaihtoehto. Voit myös ilmoittautua yksittäisille kerroille, mikäli kurssilla on vapaita paikkoja.
Hinnat:
- 4 kerran kurssi: 140 €
- Yksittäiset kurssikerrat: 37 € / kerta
Jos haluat osallistua vain yksittäisille kerroille, ilmoittaudu tekstiviestillä tai WhatsAppilla numeroon 041 328 8459 tai sähköpostitse info@elainkoulutuslinnea.fi.
Tietoa poissaoloista ja korvauskerroista löydät täältä.
Kurssilla voidaan harjoitella seuraavia hajutyölajeja:
Henkilöetsinnässä koira etsii erilaisiin ympäristöihin piiloutuneita ihmisiä ilmassa kulkeutuvan hajun perusteella. Harjoituksissa koira käyttää hajuaistiaan ihmisen paikantamiseen ja oppii työskentelemään erilaisissa maasto- ja taajamaympäristöissä. Koirat etsivät kytkettyinä pitkään liinaan. Koirat opetetaan ilmoittamaan löydöstään istumalla, makaamalla tai seisomalla löydetyn luona.
Jäljestyksessä koira seuraa ihmisen jättämää hajujälkeä ja löytää jäljen varrelle jätettyjä esineitä. Jäljestystä voidaan harjoitella erilaisissa ympäristöissä ja eri vaikeustasoilla. Koira opetetaan ilmaisemaan esinelöydöt istumalla, makaamalla tai seisomalla esineen luona.
Esine-etsinnässä koira etsii ihmisen hajuisia esineitä hyödyntäen sekä ilmavainua että maassa olevia hajujälkiä. Laji tarjoaa koiralle mahdollisuuden käyttää hajuaistiaan monipuolisesti ja kehittää ongelmanratkaisutaitojaan. Ilmaisu on usein sama kuin jäljestyksen esinelöydöissä.
NoseWorkissa koira opetetaan tunnistamaan ja ilmaisemaan kohdehajua erilaisissa etsintäympäristöissä. Etsintöjä voidaan tehdä esimerkiksi sisätiloissa, ulkona, laatikoilla tai ajoneuvoissa. NoseWork sopii sekä harrastus- että kilpailulajiksi.
Erikoisetsinnässä koira etsii ennalta määriteltyä kohdehajua (Kong) ja ilmaisee sen sijainnin ohjaajalle. Hajun etsiminen muistuttaa NoseWorkia, mutta etsittävä kohde ja koulutuksen tavoitteet voivat poiketa siitä.